tiistai 28. joulukuuta 2010

Konsertin jälkimainingit.

 29.7.2012

 Heinäkuu alkaa olla lopuillaan. Vaimojen ääni on kesällä keikkaillut harvakseltaan, mutta säännöillisesti ;).
Viikko sitten olimme Lapuan helluntaiseurakunnassa, elämäni laulut tilaisuudessa. Lauloimme ystävämme Marjon toivelauluja. Marjo ja hänen miehensä on vaimojen äänen alkutaipaleelta tärkeitä henkilöitä. He olivat kannustamassa ja tukemassa meitä, kun ensimmäisiä kertoja lauloimme kolmistaan. Ne olivat mielenkiintoisia aikoja ja saimme vain ihmetellä kuinka Herra meitä johti tilanteesta toiseen.
Tänä syksynä tulee 9-vuotta yhteistä laulutaivalta täyteen. Siitä kunnia ja kiitos Jeesuksellemme! <3
Meiltä kysellään levyä jokaisella keikalla, mutta emme pysty vielä lupaamaan, koska saisimme sen aikaiseksi. Levy-projekti on nyt rukouksen alla. Ja katsotaan koska ja miten se sitten toteutuu. ;) Suurin ongelmamme on ajan puute...mutta kyllä se aikaki sitten järjestyy..jos niin on tarkoitettu ;)
Eli Vaimot jatkaa äänellään..Jumalan armosta. Ihanaa loppukesää sinulle <3


28.12.2011
Iso kiitos teille kaikille, jotka jaoitte eilisen konsertin kanssamme!
Meillä oli ensin hienot suunnitelmat tämän jouluisen konsertin varalle...kuinka siihen tulisi kaikkea hienoa ja extraa...  Mutta kuikas sitten kävikään...ajanpuute, joulukiireinen, töineen, isoine perheineen ja huolineen nielaisi meidät niin, ettei yksiäkään harjoituksia pidetty tämän konsertin puitteissa. Vastustus oli eilen niin kova, että ajattelimme jo käydä laittamassa "lapun luukulle".  Mietimme kovasti eilen miksi me ryhdymme tämmöisiin projekteihin?     Esiintymispaikan kylmyys, lapsien sairastuminen viimehetkellä, äänentoisto ongelmat, yhden vaimon ääni ongelmat yrittivät lannistaa meitä viimehetkillä.
Mutta kyllähän me se tiedettiinkin, miksi vastustaa... syvällä sydämmessämme. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta. Eikä varmasti viimeinenkään. ;)  
Juuri ennen konsertin alkua olimme rukouksessa ja jätimme kaiken Jumalalle, koska tiesimme, että meillä ei ihmisinä ole kenellekään mitään annettavaa. Pyysimme Pyhän hengen läsnäoloa näihin lauluihin, perheidemme ja kuulijoiden ylle.
Meillä on monesti suuret suunnitelmat mitä me tahtoisimme elämässä tehdä ja saavuttaa.  Oli sitten kyse konsertista tai jostain muusta tärkeämmästä asiasta elämässä ;)
Jos unohdamme sen tärkeimmän ...Jumalan suunnitelman. Sen minkä Hän on suunnitellut minun elämäni varalle.
Jokaisella meillä on oma ja tärkeä paikka.  

Vaimojen äänenä ( kaikesta huolimatta) Olemme kokeneet, että Jumala on saanut meitä johdattaa ja kasvattaa. Meillä on oma pieni paikkamme ja palvelustyömme ja tahdomme tehdä vain ja ainostaan kaiken Jumalamme Herramme Jeesuksen kunniaksi.                                                                                              
Erityiskiitokset meidän perheillemme...kun te jaksatte tukea meitä.  Jutalle, Aksulle ja Juholle: Teitte tästä konsertista juhlan! Teitä on ilo kuunnella. Olette oikealla asialla, kun saatte antaa nuo teidän lahjanne Jumalalle:)!  Essille, Irikselle, Jennille, Matteukselle ja Eliakselle: teitte meidät iloiseksi uskaltautumalla samalle lavalle laulamaan. Anitalle ja Esalle kukista ja paljon, paljon muusta  :) Sinikalle koristeluista:) Jaskalle avunannosta:) Salelle äänentoistosta ja roudauksesta...jota teet useammin kuin muutaman kerran vuodessa :)
Sinulle joka jaksoit lukea tämän sekavan sepustuksen loppuun toivotan siunausta ja kaikkea hyvää vuodelle 2011!




     
   

lauantai 18. joulukuuta 2010

Vaimojen äänen joulukonsertti

Tässä tulee kutsu Vaimojen äänen joulukonserttiin!
Olet sydämellisesti tervetullut ♥!